Helmet-lukuhaaste 2017

Vuosi 2017 on paketissa ja sitä myötä taputeltu on myös Helmet-lukuhaaste.

Tänäkään vuonna en saanut kaikkia haastekohtia täytettyä, mutta sitä en ota lainkaan vakavasti. Paljon lukevat kirjaavat jokaiseen kohtaan eri kirjan ja himolukijat rääpäisevät haasteen läpi kahdesti. Minä luin vuoden aikana vain 17 kirjaa ja kolme on vielä kesken.

Tässä haasteessa mahtavaa on se, että sen voi suorittaa juuri itselleen sopivalla tavalla. Joku lukee järjestyksessä, toinen laittaa saman kirjan moneen kohtaan. Mielenkiintoista haasteessa on se, että sen ansiosta tulee tartuttua kirjoihin, joihin ei muuten tarttuisi. Aivan parasta haasteessa on facebook-ryhmä, jossa jaetaan kirjavinkkejä, vaihdetaan mielipiteitä luetuista kirjoista – siis suuri ryhmä täynnä kirjoja rakastavia ihmisiä!

Tässä lopullinen listani  vuoden 2017 lukuhaasteeseen:

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis(Loistava ystäväni, Luminainen, Paras mahdollinen maailma)
2. Kirjablogissa kehuttu kirja (Sarasvatin hiekkaa, Lopotti, Loistava ystäväni, Salaisuuden kantaja, Irène, Alex, Roses are dead)
3. Suomalainen klassikkokirja (Sarasvatin hiekkaa)
4. Kirja lisää hyvinvointiasi
5. Kirjassa liikutaan luonnossa (Sarasvatin hiekkaa, Seksistä ja matematiikasta)
6. Kirjassa on monta kertojaa (Lopotti)
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja (Loistava ystäväni)
8. Suomen historiasta kertova kirja (Lopotti)
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja (Paras mahdollinen maailma)
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis (Paras mahdollinen maailma, Salaisuuden kantaja, Onnelin ja Annelin kootut kertomukset)
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja (Lopotti)
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja
13. Kirja ”kertoo sinusta”
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella (Kakkua kiitos)
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen (Britt-Marie kävi täällä)
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja (Loistava ystäväni)
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista (Lopotti, Paras mahdollinen maailma)
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa (Onnelin ja Annelin kootut kertomukset)
19. Yhdenpäivänromaani
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö (Lopotti)
21. Sankaritarina (Britt-Marie kävi täällä)
22. Kuvitettu kirja (Onnelin ja Annelin kootut kertomukset)
23. Käännöskirja (Loistava ystäväni)
24. Kirjassa selvitetään rikos (Luminainen)
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole (Loistava ystäväni, Avioliittosimulaattori)
26. Sukutarina (Lopotti)
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja (Brent jord)
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan (Lopotti)
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia (Britt-Marie kävi täällä)
30. Kirjan nimessä on tunne (Harmin paikka)
31. Fantasiakirja (Sarasvatin hiekkaa, väljästi tosin)
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta (Sarasvatin hiekkaa, elokuva tekeillä)
33. Kirja kertoo Intiasta (Sarasvatin hiekkaa)
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt (Lopotti, Sarasvatin hiekkaa, Loistava ystäväni)
35. Kirjan nimessä on erisnimi (Lopotti, Sarasvatin hiekkaa, Britt-Marie kävi täällä)
36. Elämäkerta tai muistelmateos
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta  (Luminainen, Harmin paikka)
38. Kirjassa mennään naimisiin (Loistava ystäväni)
39. Ikääntymisestä kertova kirja (Kakkua kiitos)
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä
41. Kirjan kannessa on eläin (Mehiläisten historia)
42. Esikoisteos
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään (Sarasvatin hiekkaa)
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta (Jihadi John)
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja (Lopotti, Avioliittosimulaattori, Luminainen)
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja (Salaisuuden kantaja)
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit (Lopotti, Sarasvatin hiekkaa)
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän (Sarasvatin hiekkaa)
49. Vuoden 2017 uutuuskirja (Vær på vakt)
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja (Seksistä ja matematiikasta)

Osallistun toki tämänkin vuoden lukuhaasteeseen käyttäen kaikki vippaskonstit hyväksi, jotta saisin mahdollisimman monta kohtaa täytettyä! Mukavaa lukuvuotta 2018!

loistavaystavani

 

Kirjat

Jätä kommentti