Kuuba
Myönnän. Ajattelin, että ei enää ikinä, kun kuopus veti raivarikilarit Havannan lentokentällä tuntien matkustamisen jälkeen, yöuniltaan herätettynä. Poika makasi selällään likaisella lattialla kuin Da Vincin vitriviuksen mies konsanaan ja kiljui suoraa huutoa: ”Mikä täällä haisee?!” Yritin tarjota vastaukseksi Kuubaa, kakkaa, Havannaa, sikaria, ilmaa, mutta kaksivuotiaan vastaus oli aina sama: ”MAMMA, mikä täällä HAISEE?!?!” sekä lopuksi teatraalinen ”Mä tahdon kotiin!!”
Mies pyöritteli silmiään ja levitteli käsiään. Minä purin hampaita yhteen hikikarpalot otsallani. Esikoinen tempoili malttamattomana nahkeassa, tunkkaisessa ilmassa. Ajattelin, että olin todellakin yliarvioinut sietokykymme matkustamiseen. Olemmeko maksaneet tästä monta tuhatta? Vapaaehtoisesti? Onko tästä tulossa se kauhujen loma, jota muistelemme naureskellen kymmenen vuoden päästä? Miksei vain menty Legolandiin tai jääty kotiin? Pitikö matkustaa maailman toiselle puolelle kiukuttelemaan?
Yöunien jälkeen kaikki oli valoisampaa. Aamiaisen kahvi fantastisen vahvaa ja pehmeää. Mehu tuoretta ja raikasta. Vuokraisäntämme ystävällisiä ja avuliaita. Ensimmäinen ohikulkija tervehti meitä rempseästi: ”¡Hola!”Ensimmäinen kuubalainen mohito paras koskaan maistamani. Kuopuksen sanat ”minä tykkään Kuubasta.”
Yhteistä kieltä kansalaisten kanssa ei useinkaan ole, mutta pellavapäiset skandinaavilapset saavat huomionosoituksia, silityksiä sekä vatkutuksia poskiin. Hymyt ja ystävälliset tervehdykset ovat kansainvälisiä. Puhdasta ei ole missään, mutta latinalaiset rytmit raikuvat kaikkialla.
Olemme näiden päivien aikana mielestäni omaksuneet erinomaisesti paikallisen tavan käydä kaupassa; se on vähän kuin arvontaan osallistumista. Jonakin päivänä lähimarketissa – johon vartija annostelee ihmisiä sisään ja ulos – on leipää, toisena päivänä leipä löytyy vasta viidennestä kaupasta ja joskus ei mistään. Jos tänään löydät corn flakeseja, muttet maitoa, osta murot – kun maito löytyy kenties seuraavana päivänä, et välttämättä löydä enää muroja. ”I sometimes look after something in a shop, but instead of finding the item I’m looking for, I find something I was searching on the previous shopping tour. Then I buy that.” vuokraemäntämme Adys selittää. Länsimaalaisena tätä on hankala ymmärtää. Turistina, jolla on kaikki maailman aika käytössään, meillä on tietysti myös hyvin aikaa sekä kärsivällisyyttä kaupparuletin pelaamiseen ja jonottamiseen ensin kauppaan sisälle, sitten laukkusäilölle, ruokakassalle, juomakassalle sekä herkkukassalle. Se on enemmän jännittävää kuin hankalaa.
Kaduilla on paljon elämää katseltavaksi ja koettavaksi perheelle, joka tulee 49 asukkaan kylästä. Vanhat amerikanraudat päästävät matalia mörähdyksiä ja kiinalaisvalmisteiset sähkömopot suhahtelevat ohi äänettä. Joku kantaa sylissään sekä lastaan että kahta koiraa, toinen taas ottaa kävelyn lomassa muutamia salsa-askelia kuullessaan latinomusiikkia ohiajavasta autosta. Tunkille nostetun Oldmobilen omistaja heiluttaa mustilla autonkorjaajakäsillään lapsille ja väläyttää valkoisen hymyn. Yönmusta mies bussipysäkillä hauskuuttaa lapsia näyttämällä heille kieltään ja sanoo sitten sikarinkarhentamalla bassolla ”you have beautiful kids, señorita.” Kiihkeä sananvaihto parvekkeelta toiselle, pienten lasten hippaleikki kadulla, päivän lehteä ja sikaria nauttiva rehevä rouva omalla etupihallaan ja lounaspaikan huuliaan punaavat vieruspöytäläiset, jotka voisivat olla suoraan venezuelalaisesta telenovelasta.
Cuba libren rommi lorotetaan lasiin vapaalla kädellä, ja sitä on ainakin tarpeeksi. Vanhat miehet soittavat valkeat baskerit päässä bossanovaa. Baarin vessasta on paperi ja saippua loppu, mutta kansa tanssii hilpeästi.
Havanna on ehdottomasti ollut lupaustensa väärti, ja vielä paljon enemmän. Suosittelen antamaan sille mahdollisuuden. Et välttämättä pidä vielä ensimmäisenä päivänä, mutta mahdollisesti rakastat kolmantena.
Neiti Nimetön 